Archive for April, 2009

Selailin vanhoja viestejä läpi kännykässäni, kun törmäsin valmiisiin viestipohjiin. En ole oikein varma että käyttääkö joku oikeasti niitä, vai ovatko ne lähinnä jäänteitä vuosikymmenen takaa. Viestipohjat eivät ole muuttuneet mihinkään sen perusteella mitä muistelisin kouluajoilta, mutta yksi uusi viestipohja oli aika mielenkiintoinen.

“Rakastan sinua”

Tuo vähän hätkähdytti. Sinällään hellyttävä ajatus Nokialta tehdä pohja jonka avulla ihmiset voisivat helpommin lähetellä rakkaudentunnustuksia, mutta viestipohjana tuo herättää mielenkiintoisia ajatuksia.

Kuka lähettäisi tuollaisen viestin valmiista muotista? Bisnesmiehet, jotka ovat liian kiireisiä keksimään jotain persoonallista? Luulisi että viestin vastaanottaja ei olisi hirveän otettu, jos tietäisi viestin tulevan viestipohjasta. Voisin ainakin itse kuvitella epäileväni lähettäjän vilpittömyyttä asiassa…

Ehkä tämänkaltaisten viestien automatisoiminen kertoo jotain tästä aikakaudesta. Onhan se tietysti hyvä että muistaisi omaa puolisoaan edes jotenkin, mutta pitkällä tähtäimellä tuollaiset valmiit pohjat varmaan turruttaisivat parisuhdetta aika tehokkaasti. Spontaanius ja vilpittömyys elävöittävät suhdetta, mutta niiden eteen on nähtävä töitä.

Luultavampaa ehkä kuitenkin on se, että kyseinen viestipohja on lisätty puhelimeen jonkinlaisena vitsinä tai ironisena kannanottona…

Ainakin toivon niin.

Michael

Seuraava ajatusleikki on yksi niistä monista, joiden parissa olen väitellyt ystävieni kanssa vuosien varrella. Kuvitellaan, että aikamatkustus taaksepäin on mahdollista. Ajatusleikin lopputuloksesta voi olla monta mieltä, riippuen omasta käsityksestä tämän maailman pelisäännöistä. Mihin kategoriaan sinä kuulut?

Ajatusleikki kuuluu näin:

“Matkustit ajassa taaksepäin estämään isovanhempiasi koskaan tapaamasta, jotta vanhempasi eivät koskaan syntyisikään. Mitä sinulle tapahtuu?”

1. kategoria:

Muutit historiaa. Historian muuttuessa sinä katoat olemasta, koska et ole koskaan syntynytkään.

2. kategoria:

Et löydä isovanhempiasi, isovanhempasi tapaavat silti jotain sattuman kautta, etc. Et voi muuttaa historiaa.

3. kategoria:

Muutit historiaa. Aikajana siirtyy raiteiltaan, mutta sinä et katoa mihinkään.

Emme voi luultavasti koskaan tietää mitä tässä tapahtuisi, mutta voin antaa omat näkökulmani tähän dilemmaan.

1. Sinällään ihan looginen vaihtoehto nopeasti ajateltuna, mutta siihen liittyy paljon kysymyksiä. Katoatko suoraan? Mitä kadonneille atomeille tapahtuu, minne ne menevät? Jos katoat koska et ole koskaan syntynytkään, kuka siis esti isovanhempiasi tapaamasta? Tätä vaihtoehtoa tarjotaan mm. Paluu Tulevaisuuteen -leffoissa.

2. Tämäkin tuntuu tavallaan fiksulta aluksi. Se vaatisi onnistuakseen sen, että jokin yliluonnollinen taho valvoisi historian kulkua. Jumala? Aika itse? Tämän vaihtoehdon ongelma on se, että mihin historian muuttaminen rajataan? Eikö joka ikinen tapahtuma muuta historiaa jotenkin? Entä jos astut jonkin hyönteisen päälle, lasketaanko se? Pienetkin asiat voivat muuttaa historian kulkua. Tätä vaihtoehtoa tarjottiin mm. elokuvassa Aikakone.

3. Uskoisin tämän olevan todennäköisin vaihtoehto. Tämä on helpoin sisäistää, jos ajattelee aikamatkustuksen luovan rinnakkaistodellisuuksia. Vaikka tässä aikajanassa vanhempiasi ei enää tule olemaan, siinä aikajanassa josta tulit vanhempasi vielä löytyvät.

Muitakin vaihtoehtoja varmasti löytyy. Katoaako sinun lisäksesi koko ympäröivä todellisuus, kun jatkuvuuden sääntöjä on rikottu? Tapahtuuko jotain aivan muuta?

Ennen kuin saamme lopullisen vastauksen, koittakaa olla rikkomatta fysiikan lakeja.

Michael

Monen viikon odottelu on ohi, kun sain käsiini kauan odottamani miniläppärin. Kyseiset laitteet ovat minulle sinällään uusi tuttavuus, sillä olen silmäillyt miniläppäreitä ainoastaan kauppojen hyllyillä (tyttöystäväni voi kertoa kuinka paljon). Tavallisia kannettavia tietokoneita minulla on ollut kolme kappaletta, mutta itse kannettavuus ei ole ollut niiden parhaimpia puolia. Niitä joutuu kantamaan ylimääräisissä laukuissa, josta konetta on vaikea ottaa esille esimerkiksi junassa, varsinkin mikäli vieressä istuu joku. Lisäksi tavallisten kannettavien akkukestot ovat antaneet omat rajoitteensa toiminnalle.

ASUS eeePC1000HE on tähän mennessä tuntunut hyvältä valinnalta.

Kymmentuumaisten miniläppärien sarjassa eeePC1000HE ja NC-10 ovat luultavasti parhaimmat vaihtoehdot, niiden erot löytyvät mm. näppäimistöratkaisuista, akkukestosta ja parista muusta pikkujutusta. NC-10:n näppäimistö on kuulemma luokkansa paras, mutta lopulta päädyin 1000HE-malliin akkukeston houkuttelemana.

Ennen miniläppärin käyttöönottoa viilailin konetta sopivammaksi itselleni. Vaihdoin siihen 2 gigan muistin aikaisemman yhden sijaan. Eron ei pitäisi olla merkittävä, mutta muistit ovat aika halpoja. Lisäksi otin koneeseen ulkoasun kustomoinnin:

Mitä itse koneeseen tulee, se tuntuisi olevan muutaman päivän käytön jälkeen ensimmäinen kannettavani, jota kehtaan käyttää ihmisten ilmoilla.

+ Virransäästötila toimii mainiosti
+ Akkukesto on todella hyvä (teoreettinen maksimi on 9,5h)
+ Wlan b/g/n löytää signaalin hyvin
+ Koneen paino ei juuri tunnu laukussa
+ Näppäimistö on yleisesti ottaen hyvä…

- …mutta oikea Shift voisi olla hieman paremmin sijoitettu
- Ei 3G:tä
- Resoluutio vaatii totuttelua

Kun näppäimistöön tottuu, niin kirjoittaminen sujuu varsin luontevasti. Ei tätä pääasialliseksi koneeksi voi suositella kenellekkään, mutta uskoisin koneesta olevan paljon iloa esimerkiksi tulevalla Yhdysvaltojen reissullani. Suurin huolenaiheeni liittyy tällä hetkellä koneen akkuun: tulen hieman tarkkailemaan että kuinka nopeasti se kuluu ajan kanssa. Akkuja voi tietysti aina ostaa lisää, mutta sen soisi toimia nyt ainakin vuoden ilman valtavia menetyksiä keston suhteen.

Yhteenveto:

Rahanarvoinen ostos.

Michael

Kuten kaikki jotka ovat joskus selailleet netin huumorisivustoja tietävät, sanaa FAIL käytetään aivan liikaa alleviivaamaan itsestäänselviä asioita. Monien mielestä koko sanan käyttö tekee muuten hauskasta kuvasta typerän.

FAIL Blog vie koko jutun aivan omalle tasolleen. Kuvia löytyy pikaisesti laskettuna yli tuhat, ja kuvia selaamalla turruttaa aivonsa aika nopeasti tarpeelliselle huumorin tasolle.

Toivon todella, että tulevaisuuden markkinointityöni eivät löydy tästä blogista. Pari esimerkkiä huonosta markkinoinnista:

Varsinkin tuo vika on aika paha…

Mitä tulee blogin muihin juttuihin, monet sivun jutuista ovat joko huvittavia:

…jokseenkin kivuliaita…

…tai sitten vain… hetkinen…

Vau.

Missäköhän Aku on? Sain juuri hyvän idean.

Michael

Tyttöystäväni ehdotti minulle jo kauan sitten että minun pitäisi hankkia itselleni käyntikortti. Eikö jokaisella itseään kunnioittavalla miehellä ole sellainen?

Mutta millainen käyntikortti sopisi minulle?

Aluksi mietin että hankkisin samanlaisen kuin Patrick Batemanilla:

American Psycho: Business Card Scene

…mutta se on tosin varmasti aika kulunut idea. Monellakohan liikemiehellä on sellainen? Kuvittelevat luultavasti olevansa omaperäisiäkin! Lopulta päädyin parhaimpaan käyntikortti-ideaan koskaan:

Stereogrammi-käyntikortti.

Ne teistä jotka eivät tiedä mitä stereogrammi tarkoittaa, suosittelen vilkaisemaan tätä linkkiä. Kyseessä on siis kuvat jotka näyttävät kolmiulotteisilta jos niitä osaa katsoa oikein.

“Mutta Michael, sinä miehekäs uros, jotkut meistä eivät osaa katsoa stereogrammikuvia!”

Niinpä! Kun liikemies on ottanut vastaan käyntikorttini ja yrittää epätoivoisesti saada selvää siitä, minä nauran päälle ja pudistan päätäni säälivästi. Sanon hänelle:

“Hyvä mies, jos haluat pärjätä tällä alalla, suosittelen harjoittelemaan asioiden katsomista uusista näkökulmista. Opettele löytämään viestejä sieltä missä niitä ei ole, opettele lukemaan kirjoittamaton. Siinä on menestykseni salaisuus. Voit aloittaa vaikka tästä linkistä:

Stereogrammi-tetris”

Ihmiset tulevat vielä pelkäämään minua ja käyntikorttejani…

Michael

Siivoilin taas pölyjä tietokonetason alapuolella olevista johdoista. Ne tuntuvat keräävän tämän talon pölyt tehokkaammin kuin mikään muu tunnettu materiaali tässä maailmassa. Johdot ovat aivan sekaisin ja niitä on mahdoton imuroida ilman että tökin tietokoneen vahingossa sammuksiin. Ihmisillä oli tuhat vuotta sitten paljon helpompaa!

Kauankohan kestää kunnes langaton sähkö on yleinen standardi arkielämän laitteissa?

Langatonta sähköä voidaan jo tuottaa, mutta siinä on vielä pieniä teknisiä ongelmia:

Digitoday

IDF Fall 2008

Nuo ongelmat kuulostavat minusta sellaisilta, jotka ovat ratkaistavissa lähivuosina. No, ainakin voi haaveilla…

Kun sähköjohtoja ei enää tarvitsisi, maailma luultavasti näyttäisi melko erilaiselta. Matkapuhelimet vapauttivat aikoinaan ihmiset puhumaan keskenään missä vain, ehkä langaton sähkö muokkaa ihmisten liikkuvuutta samalla mittakaavalla. Esineet latautuisivat “itsestään” ilman että niitä pitäisi kytkeä seinään kiinni, joten oikeasti liikuteltavasta elektroniikasta tulisi uusi normi.

Mitä kaikkea muuta langaton sähkö voisi edesauttaa? Matkustelua? Voisiko tulevaisuudessa olla koko kaupungin kattavavia etälatureita, jotta sähköautot voisivat liikkua teoriassa loputtomasti (kunhan joku maksaisi sähkön)? Se olisi varsin mielenkiintoinen idea. Kuinka pitkälle langatonta sähköä voitaisiin edes ulottaa, onko siinä joku teoreettinen katto? Voin jo kuvitella, kuinka satojen vuosien päästä olisi koko maapallon kattavat etälaturit. Ihmiset olisivat taas askeleen lähempänä toisiaan…

Sitä päivää odotellessa… Olisikohan aika selvittää tuo johtosotku?

Michael

Autolla ajaminen on sellainen taito, joka ei helposti unohdu kunhan sen kerran oppii. Mutta kun muutin vuosia sitten pois vanhempieni luota, ajotaitojen harjoittaminen muuttui hyvin paljon satunnaisemmaksi. Ajaminen toki luonnistuu edelleen, mutta olen huomannut stressaavani enemmän liikenteessä.

Eipä siinä mitään, pääkaupunkiseudulla pääsee liikkumaan aika hyvin julkisilla, kunhan ei yritä siirrellä mitään isoa mukanaan. Mutta nyt kun koulut ovat takanapäin, olen alkanut tutkailla automainoksia ihan uudella tavalla. Auto on kyllä kätevä olla olemassa, siitä ei pääse mihinkään.

Jos olen vielä syksylläkin vakituisessa työsuhteessa, hankin luultavasti oman auton syksyksi. Jokin pieni, vähäkulutuksinen auto luultavasti riittäisi omiin tarpeisiini. Hintaluokkaa en vielä osaa sanoa, sekin riippuu siitä mitä syksy tuo tullessaan. Toivottavasti autoja saa syksylläkin yhtä halvoilla koroilla kuin nykyään…

Onko teillä jotain ideoita siitä, mikä voisi olla hyvä vaihtoehto ensimmäiseksi autoksi?

Autoa odotellessa voin harjoitella ruostuneita autoilutaitojani takaisin kuntoon:

http://geoquake.jp/en/webgame/DrivingSimulatorGM/

Michael

Ystäväni näytti minulle mielenkiintoisen linkin jota jäin lukemaan pitkäksi aikaa.

Olin lukenut hiljattain uutislehdestä sivustosta nimeltä FMyLife. Kyseessä on siis sivusto, jonne ihmiset kirjoittelevat elämänsä epäonnistuneista hetkistä tai tapahtumista. Uutisartikkelissa kerrottiin, kuinka tästä sivustosta oli tullut erityisen suosittu talouselämän hiipuessa. Olin unohtanut koko jutun, kunnes tuon sivuston linkki näytettiin minulle.

Kuten aina netissä, kirjoitusten todellisuuspohjasta voidaan olla montaa mieltä, mutta jotkut teksteistä ovat kaikessa kauheudessaan kiehtovaa luettavaa. Kuinka suuri osa jutuista on totta? Mitä ihmiset ovat ajatelleet kun nämä asiat ovat sattuneet heille?

Suurin osa luetuimmista teksteistä liittyy (vähemmän yllättäen) seksiin, pettämiseen tai muuten vain parisuhteisiin.

Joukossa on paljon surullisia juttuja:

http://www.fmylife.com/love/146339
http://www.fmylife.com/love/594439
http://www.fmylife.com/health/406352

Outoja juttuja:

http://www.fmylife.com/sex/334017
http://www.fmylife.com/love/9321
http://www.fmylife.com/love/836792

Ja juttuja jotka saivat minut täysin mykistymään:

http://www.fmylife.com/sex/253938

No, jos ei muuta, tuo sivusto antaa hieman perspektiiviä omaan elämään kun sitä selailee aikansa. Jos kohtalo tuntuu murjovan, uusi näkökulma on näköjään vain yhden hiirenklikkauksen päässä.

Michael

Monet ovat udelleet minulta että mitä koiralleni kuuluu.

Aku on rauhoittunut todella paljon pentuajoistaan. Nykyään se osaa jo käyttäytyä aika hyvin, en todellakaan kaipaa Akun murrosiän kauheuksia. Akun temppuvalikoima on myös kasvanut huimasti viime kuukausien aikana, se oppii hyvin nopeasti jos käyttää oikeita kannustimia. Koulutuksessa on tosin vielä aavistuksen parantamisen varaa, sillä Aku lähtee aina sängyn alle piiloon jos sitä yritetään viedä kuonopannan kanssa ulos (Aku tykkää vain kaulapannoista). Kuonopannan ja kaulapannan ainoa ero on siinä, että kuonopannan kanssa Aku ei voi vetää, mikä on sinällään kätevää esimerkiksi jäisissä alamäissä.

Saimme jokin aika sitten keinutuolin, joka on ollut pitkään haavelistallani. Aku katseli ensiksi jonkin aikaa keinumistani ja hyppäsi sitten syliini tuhisemaan:

Aku hyppää pois sylistäni jos lopetan keinumisen, mutta haluaa taas takaisin kun keinuminen jatkuu. Ehkä se yrittää vihjailla tarvitsevansa enemmän vauhdin hurmaa elämäänsä…

Yhdysvaltojen reissun ajaksi Aku menee hoitoon tyttöystäväni perheen luo, missä se oli hoidossa myös viime talvena Thaimaa-reissuni aikana. Aku oli silloin poissa kolmisen viikkoa, eikä ollut enää tunnistaa minua kun olin tullut takaisin. Se murisi ainakin puoli minuuttia, kunnes yhtäkkiä tajusi kuka olen ja riehui innosta koko loppuillan. Pelottaa vähän ajatella mitä tapahtuu Yhdysvaltojen reissun jälkeen, sillä Aku on meistä erossa kaksi kertaa pidempään kuin viime talvena…

Jotta Akusta olisi mahdollisimman vähän vaivaa sillä aikaa kun olemme reissussa, Akun turkki ajettiin pois ettei sen takkuja tarvitsisi harjata:

Noissa kuvissa Akun uusi look on vielä hieman kesken, sillä ajeltiin todella lyhyeksi päätä myöten. Kokonaan ajeltu Aku näyttää nyt pieneltä rotalta, totta puhuen. Söpöltä rotalta, mutta jyrsijältä kuitenkin. En muistanutkaan, että Akulla on niin suuret silmät ja korvat verrattuna sen pieneen päähän… Toivottavasti sille ei tullut traumoja kuin nauroin ja osoitin sitä sormella.

Karvojen ajelun jälkeen Aku juoksi hulluna ympäri kämppää ja kieri matoilla hullun kiilto silmissään, hieroen itseään kaikkeen minkä pinta oli vähänkin karhea. Veikkaan että sitä kutitti lyhyet karvat tai jotain…

No, ehkä se vielä tottuu uuteen olemukseensa.

Odottelusta on tullut minulle viime aikoina hyvin vallitseva osa päiväjärjestystäni.

Eniten odotan matkaa Yhdysvaltoihin. Siihen on aikaa noin 5 viikkoa, joka tulee menemään varmasti aika nopeasti. Lainasin kirjastosta pari kirjaa jotka kertovat Yhdysvaltojen kultturista ja tavoista. Haluaisin mielellään varautua kaikkeen, mutta matkassa on todella paljon asioita joita tulee ottaa huomioon… Minua huolestuttaa luultavasti eniten Yhdysvaltojen liikennesäännöt; olisi aika ikävää joutua sikäläiseen putkaan jostain liikennerikkomuksesta josta en edes tiennyt olevan olemassakaan. (Koulubussien ohittaminen on rikos!)

Lisäksi odottelen tietoa syksyn työtilanteestani. Toivottavasti tulevien viikkojen aikana selviää mitä teen Yhdysvaltojen reissujen jälkeen. Jatkanko nykyisessä työssäni vai joudunko etsimään jotain uutta? Taloustilanne ei ole se paras mahdollinen työnhakijoiden näkökulmasta. No, sitä on luultavasti turha murehtia tässä vaiheessa.

Odottelen että saisin esittää opinnäytetyöni koululla. Opinnäytetyöni on jo valmis, mutta koulun byrokratian vuoksi epäilen vahvasti, saanko esitettyä sen näiden 5 viikon aikana vai meneekö se syksylle. Ohjaajani pitäisi ensiksi antaa työlle kehitysehdotuksia, jonka jälkeen hänen pitäisi suunnitella milloin pystyisin esittämään työni suurelle yleisölle. Omasta puolestani voisin esittää sen vaikka huomenna, mutta kouluani mielipiteeni eivät voisi vähempää kiinnostaa.

Odottelen tämän talven loppumista. Koko kevään olen tehnyt käytännössä 50-60 tuntia töitä viikossa, joten kesästä on tullut minulle jonkinlainen vapauden symboli. Lämmintä, mukavaa ja täydellinen vapaus työnteosta kuukauden ajaksi. En malttaisi odottaa…

Kaikki tämä odottaminen ei varmaan ole pitkällä tähtäimellä hyväksi. Eikös aina sanota että ihmisten pitäisi oppia elämään päivä kerrallaan, nauttien aina jokaisen päivän uusista kokemuksista? Se on kuitenkin vaikeaa, kun tunnen itseni levottomaksi tulevaisuuden suhteen. Haluaisin kaiken toteutuvan heti, jotta pääsisin jo kohti uusia asioita. Uudet tavoitteet kuitenkin tietäisivät vain lisää odottelua, pahoin pelkään.

Ehkä on siis aika yrittää katsoa tätä elämää uudesta näkökulmasta. Voisin vaikka lähteä liikkeelle siitä, että lyhennän näitä odotuksen aiheita. Aion keskittää kaiken tahdonvoimani seuraavan, kylmän ja raikkaan kokislasillisen odotteluun.

Michael