Archive for June, 2009

13 000 kilometriä myöhemmin…

42 päivää myöhemmin…

19 osavaltiota myöhemmin…

36 kaupunkia myöhemmin…

Yhdet ylinopeussakot ja yhdet parkkisakot myöhemmin…

Kolme eri vuokra-autoa myöhemmin…

Mitä olen oppinut kaiken tämän jälkeen?

En yhtään ihmettele, miksi Yhdysvaltojen asukkaat eivät matkustele kovinkaan paljoa. Siitä mantereelta löytyy aivan kaikki, ja vieläpä kätevästi englannin kielellä. Luonnon ja ilmaston monimuotoisuus on omaa luokkaansa, aina jylhistä metsistä paratiisimaisiin lomasaariin asti. Monilla ihmisillä siellä ei ole edes passia, mutta mihinpä he sitä tarvitsisivatkaan.

Yhdysvallat on hyvin kulutuskeskeinen maa. Mainontaan käytetään valtavia summia, jotta ihmisten mentaliteetti ostamisen suhteen ei muuttuisi edes laman aikana. Erityisesti nyt kun dollarin kurssi oli todella alhaalla, kaikki tuntui paljon halvemmalta kuin Suomessa. Esimerkiksi mäkkärin tuplajuustohampurilainen maksaa Suomessa kolme euroa, kun taas Yhdysvalloissa vain yhden euron.

Ruuasta olenkin jo maininnut matkan aikana. Pikaruokalat ja ravintolat ovat suhteellisen halpoja, kun niitä vertaa paikallisten markettien ruokien hintoihin. Koska itse kokkaamalla ei säästä paljoakaan rahaa, niin on äärimmäisen helppoa mennä syömään lähimpään ruokapaikkaan. Siinä sitten lihotaan, kun yksikin juustopekoniateria voi täyttää päivän kaloritarpeen kahteen kertaan.

Missään muussa maassa en ole nähnyt samalla tavalla valtavia rikkauksia ja suunnatonta köyhyyttä. Suomalaisen sosiaaliturvan pehmentämänä en menisi asumaan Yhdysvaltoihin ilman valmista, varmaa työpaikkaa.

Koko reissu oli suunnattoman avartava kokemus ja tyydytti tutkimushalut varmasti pitkäksi aikaa. Toisaalta, maailmassa on vielä monta paikkaa jotka olisi hienoa nähdä…

Michael

Tämä on viimeinen blogipostaukseni Yhdysvalloista… San Francisco on todella mukava kaupunki, mutta kotoinen Suomi odottaa. Kohta alkaa laukkujen pakkaaminen ja uuvuttava 20 tunnin kotimatka Pariisin kautta Helsinki-Vantaan lentokentälle.

Kuva 118: Tässä teille kaksi nähtävyyttä yhden hinnalla. Taustalla on Alcatrazin vankilasaari ja edessä on San Franciscon kuuluisa kaapelivaunu, joka liikkuu maan alla olevien kaapeleiden varassa. Kaapelivaunuradat on kätevästi aseteltu suurimpien ylämäkien varrelle.

Kuva 119: Se, että kukaan ei ole tiettävästi päässyt pakenemaan tuolta, ei tarkoita ettenkö minä olisi pystynyt siihen. Olen sentään nähnyt ainakin kolme tuotantokautta Prison Breakkia.

Kuva 120: San Franciscon merileijonat ottivat aurinkoa satamassa.

Kuva 121: Toisenlaisia eläimiä löytyi China Townin eläinkaupasta. Jotenkin tuntuu niin… väärältä katsella koiranpentuja, joita myydään lasiseinien ja terraarioiden takaa. Mitä niille tehdään, kun ne eivät ole enää söpöjä ja myyviä? Tällaisia koiranpentukauppoja on ollut ympäri Yhdysvaltoja, kyseiset pennut maksoivat tässä kaupassa 900-1200 dollaria, eli 630-840 euroa.

Kuva 122: Tietyissä paikoissa kaupungin kumpuilevaa maisemaa oli käytetty hienosti hyväksi. Autolijoita mahtaa tosin ärsyttää.

Kuva 123: Auringonlasku ja Golden Gate Bridge.

Se oli sitten siinä. Suomessa nähdään!

Michael

Tänään olemme käytännössä vain shoppailleet vaatteita ja tuliaisia. San Francisco vaikuttaa mukavalta kaupungilta, sääli että olemme täällä niin vähän aikaa.

Kuva 117: Tämä kaupunki eroaa muista kaupungista siten, että tämä on rakennettu ilmeisesti kukkuloiden ylle. Korkeuserot ovat paikoitellen todella silmiinpistävät. Ihmiset ovat kuitenkin rennon oloisia, kaduilla on mukava kävellä.

Huomenna käymme katsomassa ehkä tämän kaupungin kuuluisimman nähtävyyden, Golden Gate Bridgen. Sitten alkaa matkatavaroiden pakkaaminen kotimatkaa varten! Uskomatonta, kuinka kaikki päättyy aikanaan…

Michael

Saavuimme juuri San Franciscoon, matkamme viimeiseen kaupunkiin.

Kuva 111: Ajoimme maisemareittiä, joka vei meitä Tyynen Valtameren rannikkoa pitkin.

Kuva 112: Maisemat olivat paikoitellen todella mahtavia, mutta olen silti iloinen, että tämä oli viimeinen ajoreissumme. Ensimmäiset 10000 kilometriä vielä meni, mutta…

Kuva 113: Kohtasimme maisemareitillä mm. merinorsuja, jotka voivat kuulemma kasvaa 6 metrin pituisiksi ja painaa noin 3500 kiloa.

Kuva 114: Luontomaisemat ovat siis tältä reissulta osaltamme ohitse, nyt keskitymme San Franciscon kaupunkikulttuuriin ennen lähtöämme.

Kuva 115: Täytyy sanoa, että tämän osavaltion luonto on hyvin erilaista kuin mitä odotin. Ehkä katsoin liikaa OC:ta, kun ajattelin tämän paikan näyttävän samalta kuin Miamin hiekkarannat.

Kuva 116: Mitä lähemmäksi kotiinpaluun päivä tulee, sitä enemmän haikailen kaikenlaista suomalaista, kuten Fazerin sinistä suklaata…

Michael

San Diego Sea World on nyt koettu!

Kuva 105: Itse San Diegosta ei ole paljoa sanottavaa, mutta Sea World oli kyllä kalliin pääsylippunsa arvoinen.

Kuva 106: Miekkavalaat (killer whales) olivat koko puiston ehdoton huippu. Ne olivat todella hyvin koulutettuja, olisin todella mielelläni katsellut niitä pidempäänkin.

Kuva 107: Toisella esityskerralla menimme aivan eturiviin, sillä esitykseen kuului osio, jossa valaat loiskivat vettä 16 penkkirivin pituudelle. Se oli sanalla sanottuna mahtavaa!

Kuva 108: Puistossa oli niin paljon eläimiä aina delfiineistä ja jääkarhuista flamingoihin ja jättiläishaihin, että olisi voinut kuvitella olevansa eläintarhassa. Vesipuisto kuitenkin perustui valmiiksi tehtyihin esityksiin, joten suurin osa eläimistä oli koulutettuja. Poikkeuksen muodosti muutamat akvaariot, jotka oli rakennettu tietyissä kohdissa lasisten kävelytunnelien ympärille. Oli hienoa katsoa, kuinka jättiläishait uivat yläpuolellamme…

Kuva 109: Kyseisessä kuvassa hylje hyppäsi pallo naamallaan esteen ylitse palloa kertaakaan pudottamatta. Yleisesti ottaen kaikki esitykset olivat uskomattoman hyvin harjoitettuja.

Kuva 110: Paikalla oli myös show, jossa esiintyi koiria, kissoja, possuja ja lintuja. Varsinkin esityksen viimeinen osa, jossa koirat esiintyivät pitkään ilman kouluttajiaan, osoitti kuinka hyvin kaikki oli koreografioitu. Tämä menee ehkä vähän ylikehumiseksi, mutta lavastuksetkin olivat kauttaaltaan parhaimpia mitä olen tällaisissa jutuissa nähnyt. Suomalaiset koiraesitykset eivät enää tunnu missään tämän jälkeen…

Että sellaista! Huomenna lähdemme ajamaan kohti San Franciscoa, matkamme viimeistä kaupunkia.

Michael

Pääsimme nyt San Diegoon ja menemme kyllä suoraan nukkumaan. Olemme viettäneet koko päivän Six Flagsin huvipuistossa, jossa on ollut ehkä upeimmat vuoristoradat joissa olen koskaan käynyt.

Tästä päivästä teki erityisen mielenkiintoisen VIP-passit, jotka minä ja Roosa ostimme. Jonotusajat parhaimpiin vuoristoratoihin olivat tunnista kahteen tuntiin, emmekä me tunteneet oloamme kovin kärsivällisiksi paahtavassa kuumuudessa.

VIP-passit käytännössä tuplasivat pääsylippukustannukset, mutta ne antoivat meille mahdollisuuden kävellä pitkien jonojen ohitse suoraan laitteisiin. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin, millaista on oikeasti olla etuoikeutettu ja rikas. Voitteko kuvitella, millaisia katseita saimme niiltä köyhiltä latinoilta, jotka olivat jonottaneet puolitoista tuntia vuoristorataan, ja me vain kävelimme heidän ohitseen suoraan parhaille paikoille? Siinä oli jotain runollista, jonkinlaista pyhää vihaa. Kun menimme heti perään samaan laitteeseen uudestaan, en enää kehdannut katsoa jonottavia ihmisiä silmiin.

Kuva 104: Vuoristoradoissa oli kaiuttimia, pelottavia näkymiä kymmenien metrien korkeudesta, huumaavia kieputuksia… Yksikin vuoristorata syöksi tulenlieskoja juuri ennen pudotusta, kuumuuden oikein tunsi. Aivan eri tason laitteita kuin Linnanmäellä!

Nyt kuitenkin tosiaan saavuimme San Diegoon, joka on Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla. En ole vielä ihan varma mitä kaikkea täällä on, mutta ainakin hiekkarantoja ja kuuluisa Sea World, missä voisi ehkä jopa silitellä ja ruokkia delfiinejä. Katsotaan, mitä huomenna tapahtuu!

Michael

Los Angeles on nyt osaltamme ohitse. Mielenkiintoinen kaupunki, täytyy sanoa. Yleisilme on kovin synkkä, mutta pienet valopilkut, kuten Hollywood ja Beverly Hills, antavat mielenkiintoisen kontrastin kaupungille.

Tänään olisi tarkoitus päästä illaksi Californian eteläisimpään kaupunkiin, San Diegoon. Päivällä käymme vuoristoratoihin erikoistuneessa huvipuistossa nimeltä Six Flags. Join niin paljon Coca Colaa, että sain säästettyä pääsylipuistamme yli 160 dollaria. Ja kuka vielä sanoo että kokiksen juominen on pahasta?

Kuva 96: Hollywood Walk of Fame oli jännä paikka, sieltä löytyi paljon kuuluisuuksien nimiä.

Kuva 97: Torsti polvistui idolinsa ääreen.

Kuva 98: Näin Hollywoodissa vain yhden julkkiksen, Tobey Maguiren.

Kuva 99: Kävimme myös kuuluisalla Graumanin kiinalaisella teatterilla, jonne kuuluisat näyttelijät ovat painaneet kätensä ja jalkansa sementtiin. Tiesittekö, että Steven Seagalilla on VALTAVAT kädet?

Kuva 100: …toisin kuin esimerkiksi Arnold Schwarzeneggerillä. Tämä on kyllä selkeä merkki siitä, kumpi niistä voittaisi tappelussa.

Kuva 101: Ette tainneet tietää, että minunkin käteni ja jalkani on painettu tuonne?

Kuva 102: Siellä se makaa. Todella outoa, että noin ikonista maamerkkiä ei valaista yöllä. Ainoastaan turisteja kuskaavat helikopterit heittelivät sinne satunnaisesti valonheittimiään.

Kuva 103: Los Angeles jää nyt taaksemme, San Diego odottaa!

Michael

Ensimmäinen kokonainen päivä Los Angelesissa on nyt ohitse! Täytyy sanoa, että tämä on autoilijoiden luvattu kaupunki. Kaikkialle pääsee monikaistaisilla moottoriteillä, eikä kävelykaduilla oleskele muut kuin köyhät tai hullut. Yhdysvallat on rakennettu autoteiden varaan, mutta tämä on ensimmäinen varsinainen kaupunki joka on oikeasti täynnä moottoriteitä.

Beverly Hills näytti Espoon Westendiltä, joka on meren rannan sijaan rakennettu kukkuloille. Huvilat olivat todella tyylikkäitä, ja kukkuloilta oli hyvät näkymät Los Angelesin pilvenpiirtäjien täyttämään keskustaan.

Emme vielä ehtineet käydä Hollywoodyssa, se jää huomiselle. Sen sijaan sain ostettua itselleni aidon italialaisen puvun, Fellinin. Se on vielä räätälillä muokattavana, haen sen huomenna neljältä. Vihdoinkin voin soittaa kavereille ja sanoa: “Suit up!”

Kuvat 95: Kävimme vierailemassa tervakuopilla, jotka ovat keskellä Los Angelesin keskustaa. Vieressä oli museo, joka oli rakentanut kopioita mastodonteista eri puolille tervekuoppia. Kuvassa näkyy mastodontti-isä, joka hitaasti vajoaa kuolemaansa hänen perheensä katsellessa hätää kärsien vieressä. Pieni mastodonttipoikanen yrittää tarjota kärsäänsä josta pitää kiinni, mutta turhaan. “Isi, ota kiinni kärsästäni! Älä jätä meitä yksin!”

No, joka tapauksessa.

Illalla kävelin Roosan kanssa kaksistaan Los Angelesin köyhässä, latinoiden täyttämässä kaupunginosassa. Se taisi olla koko tämän reissun ensimmäinen kerta, kun uskoin ryöstön olevan oikeasti mahdollinen. Jokainen katse tuntui arvioivan meitä sen mukaan, kuinka paljon arvoesineitä nämä valkoiset turistit kantavat taskuissaan. Matka oli aika opettavainen, mutta otimme silti auringon laskettua taksin takaisin hotellille. Yhdysvalloissa on oikeasti todella paljon ihmisiä, jotka eivät osaa puhua englantia. Sen siitä saa, kun tietyt etniset ryhmittymät jäävät asumaan keskenään eivätkä assimiloidu valtaväestöön.

Nyt pitäisi mennä nukkumaan, lähdemme ilmeisesti aikaisin kohti Hollywoodia. Koti-ikävä on jo melkoinen, on siinä Suomessa ihan hyvätkin puolensa.

Michael