Archive for July, 2009
Kirjan kirjoittamisesta, osa 3
Posted by Michael in Kirjan kirjoittamisesta, Manalan portit on July 31st, 2009
Reilu 40 % kirjoitettu Manalan portit -kirjastani ja aika uudelle kirjan kirjoittamisesta -osiolle!
Viime kerralla kävin läpi hieman sitä, mitä kirjailijalta vaaditaan. Tällä kertaa käyn läpi hieman työtekoprosessiani, ajankäyttöäni sekä esikuviani.
Itse nautin kirjoista, joiden tarinan alku ja loppu nitoutuvat tietyllä tavalla yhteen. Sen ei tarvitse olla mitään juonellista kikkailua, mutta lopetuksen pitäisi paketoida tarina kasaan lukijaa tyydyttävällä tavalla. Hyviä esimerkkejä hienosti päättyvistä tarinoista voisi olla vaikkapa Neil Gaimanin American Gods tai Frédéric Beigbederin Apua Anteeksi. Jotkut kirjailijat, kuten Stephen King, eivät tee ollenkaan juonikarttoja, vaan kirjoittavat kirjojaan ilman että itsekään tietävät tarinan loppua. He miettivät vain jonkinlaisen erikoisen tapahtuman ja kirjoittavat juonta eteenpäin kuten parhaaksi näkevät.
Itse yritän kuulua ensimmäiseen ryhmään. Kun suunnittelin kirjani juonta, aloitin kirjoittamalla ranskalaisilla viivoilla ylös juonen päätapahtumat. Kiinnitin erityistä huomiota juonen alkuun ja loppuun. Siitä lähdin sitten punomaan juonenlankoja yhteen molemmista päistä ja lopuksi viimeistelin rungon kirjalle sopivaan muotoon erilaisiksi kappaleiksi.
Kun kirjan luuranko oli valmis, lähdin lihavoittamaan tarinaa tapahtumilla. Aluksi tapahtumat olivat pelkkiä yksinkertaisia ranskalaisia viivoja, sitten niihin muodostui alaotsikoita, joista lopulta avattiin erilaisia käänteitä, dialogeja ja miljöökuvauksia. Minulla oli alusta alkaen selkeä kuva siitä, miten halusin tarinan etenevän, joten juonen elävöittäminen ei tuottanut lainkaan ongelmia. Monesti paljon vaikeampaa oli miettiä, millaisia käänteitä joutuisin jättämään pois sulavamman tarinankerronnan edestä.
Kun tällaista prosessia lähtee siirtämään sitten paperille, vaaditaan paljon aikaa. En osaa tarkalleen arvioida, paljonko aikaa tulen lopulta käyttämään kirjani kirjoittamiseen, mutta luultavasti puhutaan jostain alle viidestäsadasta tunnista yhteensä (suunnittelu, kirjoittaminen, oikolukemiset). Se on todella paljon aikaa, joten ajankäyttöä on syytä suunnitella etukäteen tarkasti. Jotkut kokopäiväiset kirjailijat kuulemma kirjoittavat aina 10 sivua päivässä, riippumatta siitä, kauanko siihen kuluu aikaa. Jotkut taas kirjoittavat 8 tuntia päivässä. Oma tyylini on kirjoittaa noin 500-600 sanaa päivässä: sillä tahdilla kirjan kirjoittaminen edistyy mukavasti, mutta se ei vie liikaa aikaa muilta asioilta. Ei kannata missään nimessä haukata liian isoa palaa kerralla, tai kirjoittamisprosessiin kyllästyy nopeasti. Suosittelen aloitteleville kirjailijoille kokeilemaan 500 sanaa päivässä, ja muokata siitä sitten itselleen sopivan kirjoitustahdin omien taitojensa mukaan.
Mitä kirjojen esikuviin tulee, niitä on mahdoton listata täydellisesti. Kyseiseen kirjaan olen saanut vaikutteita niin kirjoista, musiikista, peleistä kuin elokuvistakin. Kirjailijan oma kirjoitustyyli juontaa niin monesta asiasta, että olisi vaikeaa eritellä niitä kaikkia… Mutta aina voi yrittää! Seuraavassa listassa on teoksia, joista olen saanut edes jotain vaikutteita, ja joita ilman kirjani olisi luultavasti aika erilainen:
Rooman portit -sarja, The Darkness, Musta Torni -sarja, Hybrib Theory, Prince of Persia -trilogia, Drizzt Do’Urden -sarja, Aleksanteri, Ten Thousand Fists, Shadow of the Colossus, Belgarionin taru -sarja, Mushashi, Otorin klaanin tarina ja monta, monta muuta…
Ensi kerralla tutkiskelen mm. omia vahvuuksiani ja kirjan julkaisemiseen kuuluvia käytännön asioita.
Michael
Eetu, osa 3
Posted by Michael in Uncategorized on July 30th, 2009
Uusi yritys saada mukava ryhmäkuva Eetun kanssa!
Näitä kuvia on sitten mukava katsella muutaman vuoden päästä…
-
“Eetu on kasvanut niin isoksi! Muistatko vielä millainen se oli pentuna?”
“Se oli niin valokuvauksellinen pieni koira!”
-
Michael
Terminaattoreita odotellessa
Posted by Michael in Uncategorized on July 29th, 2009
Tutkijat pelkäävät koneiden selättävän ihmisrodun
Sanomalehti The New York Timesin mukaan joukko johtavia tekoälytutkijoita pohtii, tulisiko tieteelle asettaa rajoituksia, jotta koneet eivät ottaisi ylivaltaa ihmisrodusta.
Kaliforniassa kokoontunut ryhmä tekoäly- ja tietojenkäsittelytutkijoita ei usko keskitetyn superälykkään tietoisuuden syntyyn lähitulevaisuudessa. Ryhmä ei odota myöskään tietoisuuden syntyvän spontaanisti internetistä.
Ryhmän mukaan itsenäisesti tappamiseen kykenevät robotit ovat kuitenkin jo lähiajan murhe.
Association for the Advancement of Artificial Intelligence -järjestön tapaaminen kokosi Monterey Bayssä sijaitsevaan konferenssipaikkaan alan johtavia tutkijoita 25. helmikuuta.
The New York Timesin mukaan osa tapahtuman osallistujista keskustelee nyt ensimmäistä kertaa julkisesti tapahtuman sisällöstä.
AAAI-järjestön puheenjohtajan, Microsoftilla tutkijana työskentelevän Eric Horvitzin mukaan tietojenkäsittelytieteilijöiden ja tekoälytutkijoiden täytyy ottaa huomioon uhkakuvat, joissa koneet rellestävät vapaina.
– Jotain uutta on tapahtunut viimeisen viiden–kahdeksan vuoden aikana, Horvitz sanoo.
– Minusta tuntuu, että ennemmin tai myöhemmin meidän täytyy tehdä jonkin sortin lausunto tai arvio asiasta.
Myöhemmin tänä vuonna julkaistava raportti tapahtumasta pyrkii arvioimaan mahdollisuutta, että ihmiset menettävät hallintansa koneista. Horvitzin mukaan raportti paneutuu myös tämän mahdollisuuden sosioekonomisiin, laillisiin ja eettisiin vaikutuksiin.
Hypoteesi ihmisille liian nopeasta kehityksestä tunnetaan singulariteettina. Siinä tekoäly kiihdyttää teknologisen ja sosiaalisen muutoksen niin nopeaksi, etteivät ihmiset pysy enää perässä.
-
Olen kyllä tavallaan sitä mieltä, että tekoäly on evoluutiomme seuraava askel. Ei siihen tarvita muuta kuin tekoälyn kykyä unelmoida, haaveilla ja oppia uutta. Sivilisaatiomme on jo muutaman kymmenen vuoden päästä äärimmäisen automatisoitu. Kun itsenäisesti työskentelevillä koneilla yritetään laskea työkustannuksia, yksikin tekoälyn “entä jos asiat tehtäisiin toisin” -ajatus voisi käynnistää mielenkiintoisen tapahtumaketjun.
No, jos hyviä puolia miettii, tekoälyn hallitsema maailma luultavasti saisi paljon enemmän aikaan kuin ihmiset, se voisi helposti kehittää itseään tehokkaammaksi omalla laitekehittelyllä, se menestyisi paikoissa jossa ihminen ei voisi asua ja avaruustutkimukseen kuluva aika ei olisi samanlainen ongelma kuin ihmisille. Taitaapa tästä aiheesta olla kirjojakin olemassa.
Toinen vaihtoehto on, että ihmisten ja koneiden ero tulee häilyväksi, mikäli kybernetiikassa tehdään valtavia harppauksia vaikkapa sadan vuoden päästä… En jaksa millään uskoa, että ihmiset pysyvät ikuisesti samanlaisina kuin nykyään. Jos ihmisiä ei parannella tulevaisuudessa kybernetiikalla, niin viimeistään sitten geenejä manipuloimalla.
Michael
Improv Everywhere
Posted by Michael in Uncategorized on July 27th, 2009
Mikäli Improv Everywhere ei ole vielä tuttu, suosittelen lämpimästi tutustumaan tämän ryhmän videoihin. Kyseessä on ryhmä, joka järjestää omituisia tilanteita keskelle ihmisten arkea. Tässä muutama esimerkki:
Tuollaiseen törmääminen varmasti piristäisi päivää! Ehkä jonain päivänä Suomeenkin saadaan perustettua vastaava ryhmä, jolla olisi resursseja tuollaisten tempausten organisointiin…
Michael
Kysymyksiä
Posted by Michael in Uncategorized on July 24th, 2009
Näin perjantaina, kun katseeni harhailee välillä ulos ikkunasta, mielessäni pyörii outoja kysymyksiä.
Miksi naiset laittavat ripsiväriä aina suu auki?
Miksi Windows suljetaan käynnistä-valikosta?
Miksi kaikki painavat kaukosäätimen nappuloita lujempaa kun patterit ovat loppumaisillaan?
Miksi kamikaze-lentäjät käyttävät kypäriä?
…
Onneksi viikonloppu tulee kohta.
Michael
Think of the children
Posted by Michael in Uncategorized on July 24th, 2009
Millä tavalla sinä parantaisit maailmaa?
One Laptop per Child tarjoaa seuraavaa maailmankuvaa:
Mission Statement: To create educational opportunities for the world’s poorest children by providing each child with a rugged, low-cost, low-power, connected laptop with content and software designed for collaborative, joyful, self-empowered learning. When children have access to this type of tool they get engaged in their own education. They learn, share, create, and collaborate. They become connected to each other, to the world and to a brighter future.
One Velociraptor per Child taas seuraavaa:
Mission Statement: To increase the Darwinian fitness of the world’s poorest children by providing each child with a rugged, low-cost, low-energy, internet-enabled velociraptor with content designed for collaborative, practical, self-empowered survival.
Vaikea sanoa. Ehkä tuo jälkimmäinen opettaisi näkemään maailman toisin:
Zombie- ja velociraptorsuunnitelmien jälkeen ihminen on valmis mihin vain.
Michael
Fossil Fuels Beer
Posted by Michael in Uncategorized on July 22nd, 2009
Hetkinen, tiedemiehet, eikö teidän pitänyt olla laboratorioissanne keksimässä lääkkeitä syöpään ja AIDSiin?
Mitä tämä tarkoittaa?
Lainaus etusivulta:
“Pint glasses full of Fossil Fuels Beer are raising eyebrows around northern California. This could be due to the fact that the unique ingredient for the line of Fossil Fuels beer is a yeast strain dating back to the Eocene Epoch, which is about 45 million years ago. A team of scientists, Dr. Raul Cano (Cal Poly, San Luis Obispo, CA) and Lewis “Chip” Lambert (Fremont, CA), are partnering with brew masters Peter Hackett (Stumptown Brewery, Guerneville, CA), Joe Kelley (Kelley Bros. Brewing, Manteca, CA) and attorney Scott Bonzell (Oakland, CA) to produce what is surely one of the most interesting and unique beers of this or any time. With the green light from beer critics, brewers and end consumers alike, the team that comprises Fossil Fuels Brewing Co. is gearing up to share the product with the public.
The history of the yeast literally dates back before the dawn of man, to a time when the earth was warm, tropical and teeming with life. Modern mammals that we see today were beginning to appear in what is known as the Eocene epoch (from the Greek word eos meaning “dawn”). During this time, a snapshot of biological life was trapped by tropical tree sap. Over the course of millions of years, the sap hardened into amber, which preserved and protected its contents. That is, until Dr. Cano, using amber obtained from locations around the world (including Burma, Central and North America), isolated and revived a bacterium, which had lain dormant in the gut of an encased bee for approximately 40 million years (Science 268, pp. 1060-1064, 1995). During his research, Dr. Cano, periodically working with Mr. Lambert, isolated a few yeast strains that resembled modern Saccharomyces cerevisiae. In other words, they are similar to the yeast we use every day for brewing and baking, except the newly discovered yeasts were much further back in the evolutionary chain. Essentially, Dr. Cano isolated the long lost ancestors of modern brewing yeast.
Fossil Fuels Brewing Co. hosted a launch party at Kelly Brothers Brewing Co. in the summer of 2008 to commence the release of their new beer brewed with its truly remarkable yeast to the public.”
Ensiksi avaruusolut, sitten tämä. Tämän takia meillä ei ole vieläkään lentäviä autoja.
Michael
Eternal Moonwalk
Posted by Michael in Uncategorized on July 20th, 2009
Michael Jacksonin kuolemasta uutisointi ei ota laantuakseen! Oliko hänen kuolemansa murha vai ei? Kuka julkkis ilmoittaa seuraavaksi olevansa surun murtama? Kaikenlaisten kiertuelippukohujen sekä perintökiistojen keskellä oli mukava nähdä sivusto, jossa vilpittömästi osoitetaan kunniaa edesmenneelle tähdelle:
Hassu idea, jos ei muuta… Toivottavasti nuo eivät ole sitä samaa ihmisryhmää, joka teki itsemurhia Jacksonin kuoltua!
Ehkä tämänkaltaisten uutisten kierrättäminen eri näkökulmista loppuu kesän päättyessä, kun maailmalla alkaa taaas tapahtua kaikenlaista mielenkiintoista. Tämän sanottuani voin mennä takaisin suunnittelemaan, kuinka juhlistan hieman alle kolmen viikon päästä tulevaa hetkeä:
12:34:56, 07.08.09
Ehkä siihen mennessä Johanna Tukiainen on taas vallannut lööpit itselleen.
Michael
Eetu, osa 2
Posted by Michael in Uncategorized on July 19th, 2009
Vietimme eilen koko päivän seikkaillen pitkin poikin Espoon saaristoja. Uskomatonta, kuinka tiheään asutettua se rannikko on! Kesti hetken aikaa löytää rantautumispaikka, joka ei ollut täynnä mökkejä.
Eetu nukkui suurimmaksi osaksi päivää, kun taas Aku tarkkaili jokaista ohimenevää moottorivenettä valppaana. Ohi lipuvat joutsenetkin tuntuivat olevan äärimmäisen mielenkiintoisia.
Villakoirat ovat vesinoutajia, mutta Akun ja Eetun tapauksessa on sanottava, että vesi ei ehkä ole niiden elementti. Aku pomppii takajaloillaan vedessä ja Eetu ui hurjaa vauhtia kohti rantaa aina kun sen päästi vapaaksi. Niiden koulutus vesikoiriksi on vielä pahasti kesken…
Michael
Kirjan kirjoittamisesta, osa 2
Posted by Michael in Kirjan kirjoittamisesta, Manalan portit on July 17th, 2009
Manalan portit -kirjani kirjoittaminen jatkuu! Mutta millaiselta oman kirjan kirjoittaminen tuntuu? Mitä se vaatii?
En voi tarpeeksi painottaa sitä, että kirjan kirjoittaminen on työtä. Kyseessä ei ole mikään maaginen inspiraatiopurkaus paperille, johon vain taitelijasielut kykenisivät. Luonnollisesti ensimmäinen vaatimus on se, että kirjoittamisesta täytyy pitää. Kirjailijan täytyy nauttia siitä tunteesta, kun eläytyy omaan tarinaansa ja vie juonta eteenpäin haluamallaan tavalla. Muussa tapauksessa monen sadan tunnin (kenties palkaton) urakka maistuisi puulta, eikä sitä saisi missään nimessä valmiiksi.
Kirjan kirjoittaminen vaatii myös tahdonvoimaa ja kärsivällisyyttä. Kukaan ei kuiski selkäni takana, että “vielä muutama sivu!”. Varsinkin tällaisena osa-aikaisena kirjailijana on helppo rojahtaa 8 tunnin työpäivän jälkeen sohvalle ja miettiä, millä tavalla rentoutua. Siinä vaiheessa ylimääräinen kahden tunnin kirjoitussessio tietokoneen ääressä ei yleensä ensimmäisenä tule mieleen. Mutta ilman (mahdollisuuksien mukaan) jokapäiväistä työntekoa kirjan kirjoittaminen voi ihan oikeasti venyä niin pitkäksi, että koko projektiin ehtii kyllästyä. On siis tärkeää, että kirjoittaa itselleen mielenkiintoisesta aiheesta ja luo itselleen rutiinin, josta poikkeamista vältetään. Oma keinoni pistää sanamäärä nettiin on myös eräänlaisena kannustimena (tai pelottimena, jos laiskottaa).
Millaista luovaa taitoa kirjan kirjoittaminen sitten vaatii? Kun katselee kirjakauppojen (varsinkin nettikauppojen) äärettömiltä tuntuvia valikoimia, on vaikeaa uskotella kenellekään että kirjan kirjoittaminen olisi mitenkään mahdoton projekti. Mikäli omaa dramatiikantajua, ymmärtää kielioppisäännöt ja hallitsee dialogin kirjoittamisen (en puhu sinulle, Lovecraft), mikään ei estä kirjoittamasta omaa romaania. Mutta Michael, sinä vihreäsilmäinen komistus, en ole syntynyt moisten ominaisuuksien kanssa! Ei hätää, ei kukaan ole. Näitä ominaisuuksia voi kuitenkin harjoittaa:
1. Lue kirjoja. Satoja kirjoja, enkä puhu nyt Aku Ankoista. Jos harkitset kirjan kirjoittamista, lue harkitsemasi genren kirjoja niin kauan kunnes tiedät mitkä kerronnalliset seikat toimivat ja mitkä eivät.
2. Kirjoita novelleja ja näytä niitä ihmisille, jotka voisivat kuulua kohderyhmääsi. Tällä tavalla vältät turhan kritiikin, mutta voit hyvällä tuurilla saada myös jotain oikeasti rakentavaakin palautetta. Harjoittele kirjoittamista, kunnes tekstiä tulee luonnostaan. Kirjoita, kunnes dialogi yhdistyy saumattomasti ympäristökuvausten ja siirtymien sekaan. Novellit ovat tarpeeksi lyhyitä, että voi kokeilla erilaisia tyylejä, mutta selkeästi parempia harjoitustöitä kirjaa varten kuin esimerkiksi runojen rustaaminen.
Ennen kaikkea, luota itseesi. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka epäilevät taitojasi. Nettikeskustelujen perusteella jokaista omasta kirjasta haaveilevaa ihmistä vastaan on kymmenen muuta, jotka ampuvat unelmia alas. “Mitä, yritätkö kirjoittaa kirjaa? Luuletko olevasi joku Dan Brown? Et tuhlaa pelkästään omaa aikaasi, vaan mahdollisen lukijan myös! Parempi luovuttaa nyt, ennen kuin häpäiset itsesi julkisesti!”
Jos haaveilet oman kirjasi kirjoittamisesta, odota kunnes sinulla on tarpeeksi päättäväisyyttä ja aikaa toteuttaa projektisi säännöllisellä aikataululla. Itse suosittelisin aloittamaan oman romaanin kirjoittamisen vasta lopputyön yms. jälkeen: sellainen todella opettaa kirjoittamaan säännöllisesti tekstiä, jolla ei tunnu olevan loppua! Mutta toisaalta, esimerkiksi Christopher Paolini aloitti oman kirjansa kirjoittamisen 15-vuotiaana, eikä se ollut esteenä hänen kansainväliselle menestykselleen. Meitä on moneksi.
Seuraavassa osassa kerron mm. omasta kirjoitusprosessistani sekä esikuvistani Manalan portit -kirjalle.
Michael
-
You are currently browsing the archives for July, 2009
