Archive for November, 2009
Traileri
Posted by Michael in Manalan portit, Markkinointi on November 30th, 2009
Virallinen julkaisupäivä on vielä auki, mutta innokkaimmat voivat jo ostaa kirjani itselleen:
Manalan portit, pehmeäkantinen. 13,90 + postikulut
Manalan portit, kovakantinen. 22,90 + postikulut
Kirjat lähetetään Saksasta, joten postikulut ovat hieman tavallista suuremmat.
Kun kirjan virallinen julkaisupäivä koittaa, kirjan voi ladata itselleen tältä sivustolta ilmaiseksi.
Michael
Manalan portit -update
Posted by Michael in Manalan portit on November 26th, 2009
(kuvat saa isommiksi klikkaamalla)
Kirjani virallinen julkaisupäivä ilmoitetaan ensi viikon aikana, joten pysykää kanavalla. Virallisen julkaisupäivän yhteydessä tältä sivustolta voi ladata ilmaiseksi Manalan portit -kirjan, mutta sitä ennen innokkaimmat pystyvät tilaamaan painetun kirjan itselleen (lisää tietoa ensi maanantaina).
Kuten suurin osa teistä jo tietääkin, tämän kirjan tavoite on haalia itselleni jonkinlainen lukijakunta ja kerätä tänne sivustolle (toivottavasti positiivista) palautetta, jonka avulla seuraavaa kirjaani olisi helpompi tarjota isommille kustantajille. Lukijakunnan haaliminen, ja erityisesti oikean kohderyhmän tavoittaminen, tulee olemaan joulukuun isoin haasteeni.
Seuraavan viikon projektini on luoda kirjalle pientä… mainosmateriaalia (näette pian) ja keksiä kirjan latauslinkeille erilaisia vaihtoehtoja, mikäli kasvava liikenne uhkaa kaataa koko sivuston. Rehellisesti sanottuna en osaa yhtään arvioida kirjan latausmäärää, joten joulukuusta tulee ehdottoman opettavainen monenkin asian suhteen. Toivon todella, että kaikki sujuu hyvin.
Michael
Online Karaoke
Posted by Michael in Uncategorized on November 25th, 2009
Suureksi järkytyksekseni maailmalla on selvä markkinarako, jota kukaan ei ole yrittänyt täyttää.
Uskolliset lukijani varmasti tietävät erilaiset Online Karaoke -sivustot:
Nuo sivustot tarjoavat laajat valikoimat erilaisia tuttuja biisejä, joiden mukana voi laulaa. Sivustojen idea on siinä, että voi nauhoittaa laulusi mikrofonilla ja pistää esityksen kaikkien kuultavaksi.
Mutta mitä järkeä sellaisessa on? Kun minä ajattelen virtuaalista karaokea, mieleen tulee heti erilaiset “huoneet”, jossa yksi kerrallaan läsnäolijat laulavat muiden kuunnellessa (+ huudellessa taustalla). Sitähän karaoke pohjimmiltaan on, reaaliaikainen vuoristorata, jossa välillä kuulee loistavia taidonnäytteitä ja välillä hirvittäviä esityksiä, jotka suorastaan loukkaavat kaikkia läsnäolijoita. Jos tämä reaaliaikaisuus puuttuu, koko jutun idea vesittyy!
Jos joku teistä tekee tämän pohjalta aidon Online Karaoke -sivuston, muistakaa mainita nimeni sivuston alalaidassa.
Michael
Mainosmaailman helmiä
Posted by Michael in Markkinointi on November 23rd, 2009
Tässä on teille sivusto, joka on vienyt elämästäni lukemattomia hetkiä ja naurattanut kerta toisensa jälkeen:
Klikatkaa “sort by top rated” ja antakaa videoiden pyöriä.
Ehkä jonain päivänä omat luomukseni pääsevät tuonne sivuille!
Michael
Seuraava kirjaprojekti
Posted by Michael in Paheiden kaupunki on November 20th, 2009
Manalan portit -kirjan julkaisua odotellessa olen käyttänyt aikaani seuraavan kirjaprojektini suunnitteluun. Yritän saada kakkoskirjani jollekin suuremmista kustantajista, joten katsotaan kuinka käy! Toivon mukaan pystyisin käyttämään Manalan portit -kirjaani eräänlaisena “suosituksena” kustantajille, varsinkin jos tänne kirjoitetaan paljon positiivisia kommentteja ja latauksia olisi tarpeeksi paljon.
Pidemmittä puheitta:
Kirja on vielä hyvin varhaisessa luonnosteluvaiheessa, mutta olen varsin tyytyväinen juonen alustavaan runkoon (mikä on aina hyvä merkki). Viime kuukaudet ovat kuluneet film noir -kirjallisuuden ja -elokuvien parissa, joten olen vähintäänkin päässyt vahvasti sisään kirjan vaatimaan ilmapiiriin. Kirja julkaistaan näillä näkymin vuoden 2011 aikana, riippuen luonnollisesti täysin kustantamoiden hyväksynnästä/toiveista/aikatauluista. Ilmeisesti hyväksyttyjen kirjojen prosentti on todella pieni, mutta turha sellaisen on antaa lannistaa.
Jos olen jotain oppinut Manalan portit -kirjasta, arvioitu julkaisupäivä ja todellinen julkaisupäivä eroavat toisistaan kuukausilla. Älkää siis vielä alkako pidättelemään hengitystänne!
Michael
Jawohl
Posted by Michael in Uncategorized on November 18th, 2009
Michael on kateellinen tulevaisuuden sukupolville, osa 38:
Mieleeni on peruuttamattomasti piirtynyt ne ajat, jolloin opiskelin peruskoulussa ruotsia ja saksaa. Englanti on aina sujunut minulta ongelmitta, mutta varsinkin ruotsin kanssa olen joutunut taistelemaan ikuista, häviävää taistelua. Saimme monta kertaa läksyksi kääntää kokonaisia kappaleita ruotsinkirjasta vihkoomme suomeksi, mikä vei minulta luvattoman paljon aikaa. Selasin sanakirjasta sana kerrallaan tietäni kohti kappaleen loppua, enkä silti koskaan saanut sitä sanastoa pysymään päässäni. Uskon vakaasti, että minulla on enemmän silmää kokonaisuuksille: ehkä oikeanlaisilla apuvälineillä olisin pystynyt saamaan kappaleista enemmän irti…
…kuten vaikkapa Google Translatorilla!
Tuon avulla olisin voinut helposti ja nopeasti saada kokonaiskuvan kappaleista, ja sitä kautta keskittyä olennaiseen. No, vaikka en tarvitsekaan enää tämänkaltaista palvelua opinnoissani, Google Translatorin avulla pystyy kätevästi seuraamaan erilaisia ulkomaisia sivustoja. Google Translator itsessään on aika vanha juttu, mutta vasta viime aikoina siitä on kehittynyt varteenotettava kääntäjä, sillä palvelun käyttäjät voivat kätevästi antaa parannusehdotuksia törmätessään huonoihin käännöksiin. Täydellistä kääntäjää palvelusta tuskin ikinä tulee (tai kuka tietää), mutta jo nykyisellään se antaa todella hyvän yleiskuvan ulkomaisista uutisista ja artikkeleista.
Michael
Multitasking
Posted by Michael in Uncategorized on November 16th, 2009
Joskus tuntuu siltä, kuin elämä muodostuisi lukuisten pienten asioiden jonglöörauksesta. Omassa elämässäni korostuu tällä hetkellä lukuisat koulukurssit, niiden lukuisat eri projektit, työjutut, kevään yliopistoasiat, kirjani julkaisuun liittyvät seikat, ihmissuhteet ja moni, moni muu asia, jotka kilpailevat huomiostani. Jokaisen osa-alueen menestyksekäs hallinta on minusta hyvinkin palkitsevaa, mutta mitä tehdä kun aika vain tuntuu loppuvan kesken?
Missä menee elämän tapahtumarikkauden ja liiallisen kiireyden raja? Meneekö elämä tavallaan hukkaan, kun kännykän kalenteri näyttää pelkkää punaista? Tässä on selvä itsetutkiskelun paikka edessä.
Minulla on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa tähän ongelmaan. Joko täytyy harjoitella hallitsemaan elämän osa-alueita paremmin, tai sitten täytyy miettiä mistä osa-alueesta otan enemmän aikaa itselleni. Jälkimmäinen on ikävä kyllä ongelmallista, sillä kaikki aikaavievät juttuni ovat tietyllä tapaa panostusta tulevaisuuteen. Täytyy kai vain opetella uusi näkökulma elämään ja yrittää arvostaa kiirettömyyttä ja hiljaisia hetkiä enemmän.
Michael
Voddler
Posted by Michael in Uncategorized on November 13th, 2009
Tämä oli varmasti vain ajan kysymys:
“Tukholmassa 2005 perustettu Voddler tarjoaa elokuvia maksutta netin välityksellä. Palvelun beta-versio avattiin heinäkuussa, ja kaksi viikkoa sitten päivitetty versio avattiin suuremmalle yleisölle. Palvelu rahoitetaan mainoksilla, jotka näytetään ennen elokuvan alkua. Elokuvanautintoa ei katkaista kaupallisilla tiedotteilla. Palvelu toimii tällä hetkellä vain Ruotsissa, mutta Voddlerin taustalla olevan yrityksen johtaja Zoran Slavic kertoo, että sitä ollaan laajentamassa ensi vuonna Norjaan, Tanskaan ja Suomeen.
Voddlerin takana oleva yhtiö on solminut lisenssisopimukset kahden Hollywood-jätin, Walt Disney Companyn ja Paramountin kanssa, mikä on tuonut palveluun tuhansia kaupallisia elokuvia.
Rekisteröityneitä käyttäjiä on tällä hetkellä 70 000, ja yli 200 000 ihmistä on jonossa odottomassa kutsua, joka mahdollistaa palveluun liittymisen. Uusia käyttäjiä otetaan tällä hetkellä noin 3000 kappaletta päivittäin.”
Täytyy sanoa, että odotan palvelua hyvin suurella mielenkiinnolla. Spotify on muuttanut tapani kuunnella musiikkia, ehkä tämäntapaiset palvelut tekevät saman elokuville. Toivotaan parasta.
Michael
Osakkeista
Posted by Michael in Uncategorized on November 13th, 2009
Tiedättekö tarinan Kyle MacDonaldista, joka vaihtoi punaisen paperiliittimen taloon? Hän aloitti paperiliittimellä, vaihtoi sen kynään, jonka vaihtoi ovenkahvaan, ja niin edelleen, kunnes vuoden päästä hän vaihtoi elokuvaroolin taloon. Tarina löytyy kokonaisuudessaan täältä.
Sellainen pistää miettimään! Vanhan sanonnan mukaan ihminen voi rikastua neljällä tavalla: naimakaupalla, lottovoitolla, yritystoiminnalla tai sijoitustoiminnalla. Päätin kokeilla jälkimmäistä vaihtoehtoa ja ostin ensimmäiset osakkeeni:
Osakesalkussani on nyt Fortumia ja Orion B:tä.
Tavoitteeni on pitää niitä nyt muutaman vuoden ja keräillä osinkoja, sillä kyseisten yritysten pitäisi olla tarpeeksi vakaita välttääkseen suuret arvonvaihtelut. Vaikka aikaväli onkin melko pitkä, katselin aluksi melkein tunnin välein osakkeiden heilahteluja stressin raastaessa sisuksiani. Kestää varmaan hetken aikaa, kunnes pystyn unohtamaan ne sinne pidemmäksi aikaa…
Seuraavaksi täytyy varmaan tutustua osakelainsäädäntöön ja erityisesti aiheeseen liittyvään verotukseen.
Michael
Hidastuksia
Posted by Michael in Uncategorized on November 11th, 2009
Asioita, jotka haluaisin nähdä hidastettuna:
- Onnenkarjahdukseni, kun tajuan voittaneeni seitsemän oikein lotossa
- Tuhatpäisen yleisön hurraamassa nerokkaalle puheelleni
- Karate-lyöntini, joka menee seitsemän tiilen läpi
- Ilmeeni, kun katselen youtuben erilaisia hidastusvideota
Michael


