Monen viikon odottelu on ohi, kun sain käsiini kauan odottamani miniläppärin. Kyseiset laitteet ovat minulle sinällään uusi tuttavuus, sillä olen silmäillyt miniläppäreitä ainoastaan kauppojen hyllyillä (tyttöystäväni voi kertoa kuinka paljon). Tavallisia kannettavia tietokoneita minulla on ollut kolme kappaletta, mutta itse kannettavuus ei ole ollut niiden parhaimpia puolia. Niitä joutuu kantamaan ylimääräisissä laukuissa, josta konetta on vaikea ottaa esille esimerkiksi junassa, varsinkin mikäli vieressä istuu joku. Lisäksi tavallisten kannettavien akkukestot ovat antaneet omat rajoitteensa toiminnalle.
ASUS eeePC1000HE on tähän mennessä tuntunut hyvältä valinnalta.

Kymmentuumaisten miniläppärien sarjassa eeePC1000HE ja NC-10 ovat luultavasti parhaimmat vaihtoehdot, niiden erot löytyvät mm. näppäimistöratkaisuista, akkukestosta ja parista muusta pikkujutusta. NC-10:n näppäimistö on kuulemma luokkansa paras, mutta lopulta päädyin 1000HE-malliin akkukeston houkuttelemana.
Ennen miniläppärin käyttöönottoa viilailin konetta sopivammaksi itselleni. Vaihdoin siihen 2 gigan muistin aikaisemman yhden sijaan. Eron ei pitäisi olla merkittävä, mutta muistit ovat aika halpoja. Lisäksi otin koneeseen ulkoasun kustomoinnin:

Mitä itse koneeseen tulee, se tuntuisi olevan muutaman päivän käytön jälkeen ensimmäinen kannettavani, jota kehtaan käyttää ihmisten ilmoilla.
+ Virransäästötila toimii mainiosti
+ Akkukesto on todella hyvä (teoreettinen maksimi on 9,5h)
+ Wlan b/g/n löytää signaalin hyvin
+ Koneen paino ei juuri tunnu laukussa
+ Näppäimistö on yleisesti ottaen hyvä…
- …mutta oikea Shift voisi olla hieman paremmin sijoitettu
- Ei 3G:tä
- Resoluutio vaatii totuttelua
Kun näppäimistöön tottuu, niin kirjoittaminen sujuu varsin luontevasti. Ei tätä pääasialliseksi koneeksi voi suositella kenellekkään, mutta uskoisin koneesta olevan paljon iloa esimerkiksi tulevalla Yhdysvaltojen reissullani. Suurin huolenaiheeni liittyy tällä hetkellä koneen akkuun: tulen hieman tarkkailemaan että kuinka nopeasti se kuluu ajan kanssa. Akkuja voi tietysti aina ostaa lisää, mutta sen soisi toimia nyt ainakin vuoden ilman valtavia menetyksiä keston suhteen.
Yhteenveto:
Rahanarvoinen ostos.
Michael

#1 by Michael - April 24th, 2009 at 18:29
Hmm, taidat olla oikeassa. Taidan olla niin kangistunut noiden lukijoiden olemassaoloon (diskettien ammoisista ajoista lähtien), että en miettinyt asiaa tuolta kantilta.
#2 by Anonymous - April 24th, 2009 at 18:26
“Se vähän rajoittaa joidenkin ohjelmistojen asentelua (tosin, mitäpä ei nykyään saisi netistä suoraan). Onneksi minulla on hätätilanteita varten usb-dvd-asema käytettävissä…”
Se ulkoinen asema juuri on oikea tapa MINIläppäreille. Ei yhtään lisää mitään painoa, kokoa tai virrankulutusta, kiitos.
#3 by Michael - April 24th, 2009 at 18:08
Aivan, HDMI puuttuu. Itselläni ei ole sille oikein edes tarvettakaan, joten en maininnut sitä miinuksissa.
Sinällään suurempi puute (koskee kaikkia miniläppäreitä) on mielestäni dvd-aseman puute. Se vähän rajoittaa joidenkin ohjelmistojen asentelua (tosin, mitäpä ei nykyään saisi netistä suoraan). Onneksi minulla on hätätilanteita varten usb-dvd-asema käytettävissä…
#4 by Donkey - April 24th, 2009 at 17:19
Sääli ettei ole HDMI ulostuloa
#5 by Michael - April 24th, 2009 at 00:21
ASUS eeePC1000HE ostettu täältä:
http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=8269