Viikonloppuna oli elämäni ensimmäinen luokkakokous, kun tapasin vanhat kaverini peruskoulusta. Olen nähnyt jotkut niistä melkein vuosikymmen sitten viimeksi, joten odotin tapaamista mielenkiinnolla. Tunnistaisinko edes heitä enää?

Huomasin yllätyksekseni, että ihmiset olivat melko lailla samanlaisia kuin ennenkin. Kaksi heistä oli saanut lapsia ja monen silmissä näkyi aivan uudenlaista elämänkokemusta, mutta loppujen lopuksi heidän eleensä, puhetapansa, kehonkielensä (sekä melko lailla puheenaiheensakin) olivat hyvin tuttuja. Sellainen pistää miettimään! Kuinka paljon minä olen muuttunut nuoruusvuosistani? Itse ainakin koen olevani täysin eri ihminen, mutta ehkä jotkin asiat eivät koskaan muutu.

Toinen teoriani on se, että ihmiset ottivat vaistomaisesti samanlaisia rooleja kuin vuosia sitten, jonka takia luokkakokous vaikutti enemmänkin katseelta menneeseen kuin nykyisyyteen. (Oliko meillä muka jotain rooleja peruskoulussa? Näköjään…)

Oli miten oli, mukavaa nähdä että kaikki olivat vielä hengissä. Lisäksi parikin ihmistä mainitsi, että näytän nykyään jotenkin lihaksikkaammalta kuin peruskoulussa. Hah, tiedän.

Michael

P.S.

Olen voittamaton pelissä Canabalt: