Kuva 15: Roosa tutustui Yhdysvalloissa sukelluksen jannittavaan maailmaan ja halusi, etta suoritamme myohemmin yhdessa sukelluskortit. Teimme Suomessa teoria- ja allastunnit, mutta avovesitunnit olivat viela edessa.

Sanon ihan suoraan, etta sukelluskurssin suorittaminen on ollut yksi elamani pelottavimpia kursseja! Samalla kun Roosa on ollut ihan innoissaan, itse olen valilla pyorinyt tuntikausia sangyssa saamatta unta, kun vain murehdin etta osaanko tehda meressa kaikki tarvittavat harjoitukset ilman etta saan vetta keuhkoihini.

Kuva 16: Kurssin suorittamiseksi vaadittiin nelja avovesisukellusta. Veden lampotila taalla oli noin 27 astetta ja nakyvyys (ainakin Suomen mittapuulla) enemman kuin riittava. Olosuhteet olivat siis upeat, eika auttanut muu kuin hypata veteen.

Kuva 17: Rauhoituin aika pian sen jalkeen, kun paasimme keinuvasta laivasta muutaman metrin syvyyteen. Vedenalainen maailma on todella surrealistinen ja jannittava, enka voinut kuin ihailla outoja maisemia. Paasimme silittamaan Seychellien jattilaiskilpikonnaa ja lisaksi tormasimme liutaan muitakin olentoja: delfiineja, ankeriaita, meritahtia, leijonakaloja ja paljon muuta. Ehka mielenkiintoisin otus oli mustekala, joka roiskaisi mustetta meita kohti ja ui nopeasti pakoon.

Saimme suoritettua veden alla harjoitukset taysin ongelmitta, ja pian huomasimme kurssin olevankin jo ohitse.

Kuva 18: Taysin naarmuitta emme kuitenkaan selvinneet. Roosa viilsi ensimmaisella sukelluksella polvensa teraviin koralleihin, eika aikaakaan kuin toisella sukelluksella Roosan reidesta torrotti noin 20 kappaletta merisiilen mustaa myrkkya erittavaa piikkia. Oma verta vuotava naarmuni pikkurillissa naytti aika vaatimattomalta siihen verrattuna…

Kuva 19: Kurssi on nyt kuitenkin suoritettu ja molemmat olemme nyt helpottuneita seka onnellisia. Kurssin myota meilla on nyt elinikaiset sertifikaatit itsenaiseen sukellukseen.

Uskon kurssin tehneen minulle hyvaa, silla nyt olen taas ylittanyt yhden peloistani. Oikeastaan odotan jo sita, etta paasisin seuraavan kerran tutustumaan taas merten ihmeisiin! Ainakaan ensi kerralla en joudu tekemaan jannittavia harjoituksia, vaan voin taysilla keskittya upeisiin maisemiin…

Michael

La Digue vastasi meidan kuvitelmiamme aika pitkalti: vahemman turisteja, vahemman hiekkarantoja, enemman paikallisia  ja jonkin verran halvemmat hinnat. Seychelleilla tyolaisten keskipalkka on muistaakseni noin 150-250 euroa kuukaudessa, ja se kylla nakyy katukuvassa. Jos uskaltaa matkustaa hotellien alueilta kauemmas, nakee vahan erilaisen maailman.

Ilma on pysynyt miellyttavana ja olemme viihtyneet reissumme toisella saarella toistaiseksi hyvin.

Kuva 10: Roosalta hajosi Praslinissa kenka, joten mietimme kuumeisesti etta mista taalta loytyisi jonkinlainen suutari. Hotellin vastaanottoaulassa luvattiin kuitenkin huolehtia kenka kuntoon, joten jatimme kengan heidan huostaansa helpottunein mielin. Teidan olisi pitanyt nahda Roosan ilme, kun kenka tuotiin takaisin!

Kuva 11: Matkustimme La Digueen laivalla. Saarella on hyvin erilainen ilmapiiri verrattuna Prasliniin, mutta otimme sen virkistavana vaihteluna.

Kuva 12: Edellisen hotellin jalkeen emme enaa uskoneet etta voisimme saada hienompaa huonetta, mutta La Digue yllatti meidat taysin. Meille annettiin jostain tuntemattomasta syysta parempi huone kuin minka olimme maksaneet, joten ei voi valittaa. Hotellihuone on Praslinin huoneeseen verrattuna isompi, hienompi ja kaikin puolin upea. No ok, siella ei ole nettia, mutta kukapa sellaista kaipaisi haamatkalla… Krhm. Olette ehka huomanneet, etta en kirjoita tata tekstia omalta koneeltani.

Kuva 13: En osaa ranskaa, mutta…

Kuva 14: Toistaiseksi tama matka on ollut kaikin puolin toiveidemme tayttymys. Seuraavassa blogikirjoituksessani kerron hieman siita, kuinka sukelluskurssilla lopulta kavi…

Michael

Ensimmäinen kolmannes häämatkasta alkaa olla pian takanapäin. Valitsimme häämatkakohteeksi Seychellit, joka on pieni saarivaltio Madagaskarin pohjoispuolella. Vierailemme häämatkamme aikana kolmella eri pääsaarella (Praslin, La Digue, Mahe), joissa yövymme aina kolme yötä per saari.

Kuva 1: Roosa sivistämässä itseään. Matkamme Espoosta Praslinin saarelle oli oikeasti todella pitkä ja uuvuttava. Sitä aina unohtaa miltä tuntuu matkustaa maapallon toiselle puolelle, joten olimme äärimmäisen helpottuneita kun vihdoin saimme hotellihuoneen avaimet. Laskin, että matkamme kotiovelta hotellille kesti kaikkineen noin 30 tuntia. Tässä välissä oli kolme lentoa, sekä paljon odottelua lentokentillä…

Kuva 2: Hotellihuoneemme yhdestä kuvakulmasta…

Kuva 3: …ja toisesta kuvakulmasta. En tiedä tekevätkö nämä kuvat oikeutta paikalle, mutta paikka on hienoin missä minä ja Roosa olemme koskaan yöpyneet. Hotelli (Lemuria Resort) on samalla myös ensimmäinen viiden tähden paikka meille, joten koimme pienen kulttuurishokin tänne saavuttuamme. Henkilökuntaa tuntuu olevan kaikkialla ja heidän palvelualttiutensa näin suomalaisena tuntuu jo melkein hyökkäävältä. Muut vieraat, jotka näyttävät vaatetuksensa perusteella joko yritysjohtajilta tai miljonääreiltä, näyttävät sopeutuneen tilanteeseen paljon paremmin kuin me kaksi.

Kuva 4: Maisemat ovat sanalla sanoen upeita. Olemme kävelleet ja polkupyöräilleet pitkin poikin Praslinin saarta, joka on täynnä valkoisia hiekkarantoja, valtavia palmuja sekä kirkasta merivettä. Lämpötila täällä on ilmeisesti sama kuin Suomessa tällä hetkellä, eli noin 25-30 astetta. Uimarantojen vedet ovat lämpimiä, mutta virtaukset ovat vahvoja enkä itse ainakaan uskaltaisi mennä kovin kauas rannasta…

Kuva 5: Ravintoloissa on lähes yksinomaan kalaa, joka näin allergikkona luo pieniä haasteita. Onneksi ainakin hotellien ravintolat tarjoavat myös kana- ja liharuokia, mutta selvästi suppeammalla valikoimalla. No, kuten ilmeestä näkyy, ei tänne tultu nirsoilemaan.

Kuva 6: Erilaiset linnut yrittävät koko ajan napata turisteilta putoavia ruokia. Ne ovat vähän turhankin tuttavallisia, joten luultavasti osa vieraista syöttää niitä. Jotkut lajeista ovat tuttuja (esim. varpusia), mutta iso osa on eksoottisia ja värikkäitä, luultavasti jotain undulaatin tapaisia lintuja.

Kuva 7: Lisäksi saarelta löytyy valikoima muitakin mielenkiintoisia otuksia, kuten nyrkin kokoisia hämähäkkejä ja hotellin ympärillä pyöriviä rapuja. Varsinkin ravut ovat jänniä otuksia, ne liikkuvat hassusti sivuttain hiekalla etsiskellen syötävää. Täällä on myös todella paljon liskoja, jotka tuntuvat etsiytyvän helposti sisätilohin piiloon kuumuutta (tai ehkä ne vain eksyvät). No, niin kauan kuin huoneeseen ei eksy mitään myrkyllistä tai purevaa niin en valita.

Kuva 8: Paikallisten “supermarkettien”, eli noin Alepan kokoisten kauppojen tarjonta on aika mielenkiintoinen. Suurin osa tavaroista tuodaan ulkomailta meren ylitse, joten hinnat ovat sen mukaiset. Osa merkeistä oli tuntemattomia, osa taas (kuten Knorr) mainostaa sitä kuinka heidän tuotteensa sopivat “afrikkalaiseen makuun”. Hetkeksi taas rupesi miettimään kuinka kaukana kotoa sitä oikein onkaan…

Kuva 9: Aikamme Praslinissa alkaa siis olla ohitse, ja huomenna pääsemme tutustumaan La Diguen saareen. Siellä pitäisi opaskirjan mukaan olla vähemmän turisteja ja enemmän paikallista väriä, joten odotamme sitä valtavalla mielenkiinnolla.

La Diguen suurin juttu tulee olemaan kyllä ehdottomasti sukelluskurssin avovesiharjoitukset, jotka suoritetaan viikonlopun aikana. Jos selviämme niistä hengissä, saamme virallisen sukelluskortin. Pakko myöntää, että jännittää todella paljon…

La Diguen hotellissa ei ole välttämättä internet-yhteyttä, mutta kirjoittelen taas lisää kunhan sopiva hetki löytyy.

-

Michael

Blogi jatkuu seuraavan kerran viimeistään 19.7

Huomenna minusta tulee aviomies.

En ole vielä täysin varma siitä, että onko häämatkakohteessa nettiyhteyttä. Jos on, niin saatan kirjoitella sieltä käsin jotain kuulumisia.

Joka tapauksessa 19.7 blogin julkaisutahti jatkuu taas normaalisti, jolloin lisään tänne kuvia ja tarinaa niin häistä kuin häämatkastakin.

Nähdään pian!

Michael